KONSTA HIETANEN
Lapsitähtenä aloittanut Konsta Hietanen on päätynyt musiikkiin näyttelijätyön ja urheilu-uran kautta. Tällä hetkellä musiikki on se, mitä mies haluaa tehdä ja kehittää itsessään, niin biisintekemistä kuin myös esiintymistä. Vuonna 2020 Hietasen voittama Tähdet, tähdet -kisa oli mainio mittari tähän ja ohjelman myötä päätös on vain vahvistunut.
​
Konsta Hietanen voitti Tenavatähti-kilpailun vuonna 1994 ja debytoi näyttelijänä Poika ja Ilves -elokuvassa 14-vuotiaana vuonna 1998. Lapsuuden jälkeen Hietanen loi lupaavan uran jalkapalloilijana. Jalkapallo vaihtui kuitenkin musiikkiin ja viime vuodet Hietanen on elättänyt itsensä musiikilla, tiiviisti keikkailemalla ja myös omaa musiikkia julkaisten. Näytteleminen on myös mukana monipuolisen tekijän elämässä ja parhaillaan Konsta Hietanen loistaa myös Salatut elämät -näyttelijäkaartissa.
Tilaa keikalle: miika@puistolive.fi, 0400480792
Keikat